Teemu Selänteellä ja Patrik Laineella alkaa olla roppakaupalla yhtäläisyyksiä, paljon siis muutakin kuin pelkkä Winnipeg Jetsin pelipaita.

Maaleja alkoi syntyä kuin liukuhihnalta, aivan kuten Teemulla. NHL-uran ensimmäinen hattutemppu tuli lähes samassa rytmissä, vain hieman aiemmin. Maalitehtailu jatkui, aivan kuten Selänteellä.

Niin, ja olihan mukana vielä Jetsin ulkoilmaottelu, jossa Laine puki ylleen lähes identtisen pelipaidan kuin Selänteellä Winnipegin aikoina oli.

”Jotain samaa meis on”

Oikeastaan vain yksi asia oli jäänyt puuttumaan. Se Finnish Flashin tuuletus, jota legenda itse on tosin jälkikäteen ennättänyt myös katumaan, siis vanhoilla päivillään.

No, nyt sitäkään ei ole enää tehtävälistalla. Raksi ruutuun ja menoksi, Patrik Laine. Nuorukaisen tuuletus viime yönä oli nimittäin paljon puhuttava ja rutkasti kommentteja herättävä. Mutta pelkästään positiiviseen suuntaan.

Laineen tuskin tuuletustaan tarvitsee katua. Ja täytyy myös muistaa, että Teemu lienee ainoa ihminen tässä maailmassa, joka harmittelee sitä kuuluisaa omaa tuuletustaan.

Joku voisi tässä kohtaa sanoa, että luonne on melkoisen erilainen, mitä tulee ”Patuun” ja ”Teukkaan”. Todellisuudessa ero on vain marginaalinen, sillä molemmat viihtyvät lehtien palstoilla – ovat aina viihtyneet – vaikkakin sitten hieman erilaisilla kommenteilla.

Kyllä tämä siis täytyy päättää raflaavasti, ja todennäköisesti joidenkin mielestä jopa väsyneesti, Cheekin sanoihin: ”Jotain samaa meis on.”