Dallas Stars ei ole saanut ykköspuolustajaltaan John Klingbergiltä odotetunlaisia tehoja ja viime yönä oli suomalaisen Esa Lindellin vuoro yrittää hänen kanssaan.

24-vuotiaalla ruotsalaispuolustajalla, joka mätti pisteitä viime kaudella oikein urakalla, on kahdeksasta ensimmäisestä ottelusta kasassa ainoastaan kolme syöttöpistettä ja teholukema -3.

Nyt hänestä on yritettu pakkiparien muutoksilla saada enemmän irti ja viime yön tappiollisessa Minnesota Wild -ottelussa rinnalla oli Esa Lindell, joka sai puhtaat paperit SB Nation -sivustolta.

”Vielä vähän tunnustelevaa”

SB Nationiin pelianalyysin kirjoittanut toimittaja Robert Tiffin hehkuttaakin Lindelliä ja toteaa, että tämä voisi hyvinkin olla 10 maalin kaveri, mikäli hän pääsee pelaamaan oikeanlaisessa ketjussa.

Oikeanlaisella ketjulla Tiffin tarkoittaa koostumusta, joka pystyy saamaan paineen vastustajan alueelle ja pelaamaan kiekkoa takaisin viivaan. Hän pitikin erityisesti Lindellin eteenpäin menevästä kiekollisesta pelaamisesta.

Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että tällä kaudella viisi ottelua NHL:ssä pelanneen suomalaisen pelaaminen on vielä vähän tunnustelevaa.