Nashville Predators lähti NHL-kauteen 2016-17 kovin odotuksin, mutta ainakin alkukausi on ollut kaukana siitä.

Predators on kuluvan kauden aikana antanut vastustajalleen toiseksi eniten laukauksia kaikista NHL-joukkueista, maaleja on mennyt omiin seitsemänneksi eniten ja se on koko sarjassa toiseksi viimeisellä sijalla.

Viime aikoina, ja etenkin viime kauden jälkeen, syyttävä sormi on osoittanut kovin usein maalivahti Pekka Rinteeseen. Useassa yhteydessä onkin todettu, että hänen parhaat vuotensa olisivat jo takana päin.

”Maalivahtipeli ei ole ollut ongelma”

Predators ei monenkaan asiantuntijan mukaan ansaitse tällä hetkellä nähtyä enempää. Kaikki eivät kuitenkaan syytä Rinnettä ja itse asiassa sekä valmennusjohto että pelaajisto ovatkin hehkuttaneet suomalaista.

HockeyBuzz-sivuston toimittaja Paul McCann on niin ikään samoilla linjoilla. Hän sanoo Rinteen olleen vakaa maalillaan ja ajoittain ilmiömäinen. Hän toteaakin tekstissään, että maalivahtipeli ei ole syy siihen, että joukkueella on vasta kaksi voittoa.