Suomen maalilla käytännössä ottaen kaksi erää torjunut Harri Säteri joutui kimuranttiin tilanteeseen, kun käsky tolppien väliin kävi todella yllättäen.

Säteri torjui etenkin toisessa erässä erinomaisesti, eikä hänellä ollut päätöserässä juurikaan jakoa Venäjän myllytyksessä.

Hän ei kuitenkaan piiloutunut sen tosiasian taakse, että luukulle täytyi hypätä kesken ottelun.

– Ihan samalla tavalla kuin muutenkin, kuului Säterin vastaus Joni Ahokkaan haastattelussa, kun häneltä udeltiin eroista otteluun valmistautumisessa, kun on aloittavan maalivahdin sijaan luukkuvahtina.

– Onhan se tietenkin hieman hankalampaa, hän myönsi lopulta.

Päävalmentaja Lauri Marjamäki otti niin ikään asiaan kantaa.

– Säteri tuli hyvin aika pahaan paikkaan ja oli vahva maalilla.