New Yorkissa on parhaillaan käynnissä Rangersin ja Winnipeg Jetsin välinen kamppailu, joka on ensimmäisellä erätauolla tilanteessa 1-1.

Maalinteon ottelussa aloitti Rangers, jo ajassa 2:12, kun Kevin Hayes vei isännät johtoon. Winnipegin Patrik Laineella oli kuitenkin oma painava sanansa sanottavana, kun avauserä ylitti puolivälin.

Suomalaistähti hankki mailansa vapaaksi maalinedustalla, osittaisessa kahden miehen puristuksessa, ja ohjasi upealla ohjurilla Ben Chiarotin laukauksen ruotsalaisvahti Henrik Lundqvistin selän taakse.

Välillä näinkin

Normaalisti Laine on totuttu näkemään maalinteossa upean laukauksensa muodossa, mutta tämän kertaisella maalillaan hän osoitti, että repertuaari ei jää pelkkään laukaukseen.