Erik Haulan alkukausi on ollut varsin murheellinen. Hän on joutunut olemaan sivussa jo useamman ottelun sitkeän loukkaantumisen takia.

Viime viikolla tilanne näytti jo paremmalta ja maanantaina Haula luisteli joukkueen mukana. Porilainen kärsii seuran mukaan jonkin asteisesta alavartalovammasta.

Minnesota Wildin päävalmentaja Bruce Boudreau totesi Pioneer Pressin mukaan, että Haulan matkaaminen joukkueen vieraskiertueelle on epätodennäköistä. Myös Zach Parisen mahdollisuudet osallisua vieraskiertueelle ovat ohuet.

Mikäli Haula ei lähde vieraskiertueelle mukaan, hänen seuraava mahdollisuutensa tositoimiin tulee vasta ensi viikon tiistaina, kun Wild kohtaa Calgary Flamesin. Haula on pystynyt pelaamaan kauden alussa vain neljä ottelua.