18-vuotias suomalaispuolustaja Juuso Välimäki kiekkoilee toista kauttaan WHL-seura Tri-City Americansin riveissä. Ensimmäinen sesonki arvostetussa juniorisarjassa kulki kohtalaisesti, sillä 56 ottelua tuottivat tehot 7+25.

Välimäki on kuitenkin räjäyttänyt toisella kaudellaan pankin. Takana on nyt 19 ottelua, joiden aikana suomalaispuolustaja on tehnyt kolme maalia ja yhteensä komeat 18 tehopistettä.

Välimäen tehot riittävät tällä hetkellä WHL:n puolustajien pistepörssin jaettuun kolmanteen sijaan, eikä kärkipaikallekaan ole matkaa kuin kaksi pistettä.

Välimäki on ensimmäistä kertaa varauskelvollinen ensi kesänä, ja hänestä onkin povattu ensimmäisen kierroksen varausta. Jos kausi jatkuu kuitenkin yhtä hyvin, miten se on alkanutkin, nousevat suomalaisen osakkeet entisestään.