Patrik Laine keräsi odotetusti suurimmat otsikot ympäri NHL-maailmaa huippuiltansa ansiosta ja luonnollisesti jatkoi winnipegiläismedian kansikuvapoikana.

14 pelatun ottelun jälkeen 18-vuotias Laine on tulokaskaudellaan samassa tahdissa kuin Teemu Selänne oli omalla debyyttisesongillaan. Ja kaikkihan tietävät, että Selänne teki tuolloin rikkomattomana pidettävän ennätyksen.

– Toivon yltäväni samaan kuin Teemu, mutta se tulee olemaan todella vaikeaa. On kuitenkin hienoa huomata, että olen hyvässä tahdissa nyt, Laine pohdiskeli Winnipeg Sunille.

”Olen onnistunut aika hyvin”

Laine toteaa Winnipeg Sunin haastattelussa, että hänen päämääränään oli saapua auttamaan seuraa ja hän kokeekin onnistuneensa siinä.

– Tulin tänne auttamaan seuraa omilla vahvuuksillani ja omasta mielestäni olen onnistunut siinä aika hyvin. On melko uskomatonta saavuttaa tällaista menestystä.