Sebastian Aho oli Carolina Hurricanesin juhlituin sankari, kun joukkue murskasi kotonaan Washington Capitalsin 5-1-lukemin.

Syytä suomalaisen ympärille rakennettuihin ”juhlallisuuksiin” ei tarvinnut kaukaa hakea: Aho iski NHL-uransa avausmaalin ja samalla huikeat tehot 2+1.

– Kyllähän se oli melkoisen iso maali minulle, yli 13 ottelun ajan avausosumaansa odotellut nuorukainen myönsi Carolina Hurricanesin verkkosivuilla.

”Hän on loistava pelaaja”

Aho pelasi ottelussa uudessa vitjassa, sillä hänet palautettiin takaisin Teuvo Teräväisen rinnalle ja uutena lenkkinä mukaan tuotiin Jordan Staal. Kaikki onnistuivat erinomaisesti, sillä Staal ja Teräväinen iskivät, Ahon pisteiden rinnalla, tehot 1+3 mieheen.

Sekä Staalin, että Teräväisen katseet olivat kuitenkin kaikkien muiden tavoin Ahossa.

– Olen todella onnellinen hänen puolestaan. Maalin tekeminen otti häneltä hieman aikaa, mutta hän on loistava pelaaja. Ja maali oli yksi monista tulevista, Staal hehkutti.

– Hän ansaitsi maalinsa ja kiekkonsa (talteen otettu kiekko avausmaalin merkiksi). Se oli hyvä asia hänelle, Teräväinen puolestaan iloitsi.

Kaikki ottelun suomalaisosumat pääset näkemään täältä.