Pekka Rinne oli jälleen kerran kaikki kaikessa Nashville Predatorsille, kun joukkue haki Ottawasta upean 5-1-vierasvoiton.

34-vuotias suomalaiskonkari pysäytti ottelussa yhteensä 30 kiekkoa ja antautui vain siis kertaalleen. Hänet myös valittiin ottelun kakkostähdeksi.

Ottelussa juhlittiin Predatorsin kapteeni Mike Fisheriä. Hänen entinen seura halusi kunnioittaa häntä 1000 NHL-ottelun rajapyykin rikkomisesta. Pelin jälkeen Fisher käänsi kuitenkin katseet Rinteeseen.

– Se, miten hän kontrolloi otteluita pelaamisellaan ja tekee isoja torjuntoja, on jotain ihan uskomatonta. Hän oli taas tänään niin rauhallinen maalillaan, Fisher ylistää Predatorsin verkkosivuilla.

Missä ovat ”dumaajat”?

Viime kauden aikana ja myös kuluvan kauden alkupuolella rivillinen pohjoisamerikkalaismedioita ja toimittajia tyrmäsi Pekka Rinteen. ”Parhaat vuodet kaukana takana”, kuuluivat sanat joka suunnalta.

Vaan eivät kuulu enää. Nimittäin nyt, kun joukkue edessä on alkanut niin ikään pelaamaan, ovat myös Rinteen tilastot alkaneet vastaamaan otteita kaukalossa.

Rinne on nyt pelannut kuluvalla kaudella 13 ottelua ja voittanut niistä kuusi. Viimeiseen neljään otteluun hänet on ohitettu ainoastaan kolmesti ja hänen koko kauden torjuntatilastot ovat erinomaiset 93,30/2.04.