Calgary Flamesin riveissä kiekkoileva suomalaispuolustaja Jyrki Jokipakka on viime viikkojen aikana osoittanut konkreettisesti mitä suomalainen sisu tarkoittaa.

Alkukausi sujui Jokipakan osalta erittäin vahvasti. Hän oli illasta toiseen yksi joukkueensa parhaista pakeista siitäkin huolimatta, että Flames pelasi joukkueena huonosti ja päästi paljon maaleja.

Sitten 25-vuotiaalle suomalaispuolustajalle tuli hieman heikompi jakso. Hän vajosi muiden Flames-puolustajien tasolle, joskin huonomminkin pelaavia kavereita siellä oli. Ongelma oli kuitenkin se, että yksi näistä kavereista oli esimerkiksi kovapalkkainen T.J. Brodie, joten tässä kohtaa dollarimäärät veivät Jokipakan katsomoon.

Ja siellä hän sitten pysyikin pidemmän aikaa. Marraskuun 10. päivään saakka hän oli pelannut kaikki joukkueensa ottelut, mutta sitä seuranneiden kolmen viikon aikana hänelle kirjattiin ainoastaan neljä ottelua, ja niistäkin kaksi aivan viime päivien sisällä.

Ei antanut missään vaiheessa pettymyksen ottaa valtaa

Siinä, missä moni olisi turhautunut popcornien mutustamiseen katsomossa, Jokipakka jäi maltillisena odottamaan tilaisuuttaan. Hän ei antanut pään painua, vaan käänsi ikävät asiat positiivisiksi.

Siinä olikin se salaisuus, miksi hän oli niin valmis palatessaan 21. päivä marraskuuta kaukaloon, oltuaan pelaamatta 11 päivää. Peliaikaa tuli toki vain hieman yli 11 minuuttia, mutta niiden 11 minuutin aikana hän osoitti kuuluvansa joukkueensa alakertaan.

Ja sitten hän istui taas viikon verran. Ja jälleen kerran palatessaan, tällä kertaa 28. marraskuuta, hän pelasi 11 minuuttia ja esiintyi niin varmasti puolustuksessa kuin vain esiintyä voi.

Ja lopulta työ tuotti ansaitun lopputuloksen, sillä hän oli 30. marraskuuta toisessa ottelussa putkeen joukkueensa kokoonpanossa. Flames nollasi tuossa ottelussa Toronto maple Leafsin ja Jokipakan tehotilasto oli +1. Niin, ja sitä peliaikaa tuli jo 17:24.

Hän on tositoimissa myös ensi yönä, kun Flames isännöi Minnesota Wildia ja veikkaanpa, että mikäli joukkue ei kokonaisuudessaan sukella ottelussa toden teolla, Jokipakka tulee olemaan jälleen se äärimmäisen varma oma itsensä kaukalossa.