Toronto Maple Leafs ei ole saanut ruotsalaisvahti Jhonas Enrothista haluamaansa kakkosvahtia tanskalaiselle Frederik Andersenille.

Kokenut Enroth on pelannut kuluvalla kaudella kuudessa ottelussa, aloittanut niistä neljä ja hävinnyt jokaisen. Hänen henkilökohtaiset torjuntatilastot ovat luokattomat 87,20/3.94, joten ei ole ihme, että Maple Leafs päätti asettaa hänet waiver-listalle. Enrothin tilanteesta kertoi Sportsnet.

Toisin sanoen Enroth siis lähetettiin kohti AHL:ää. Se tarkoittaa suurella todennäköisyydellä sitä, että suomalaisvahti Karri Rämölle on avautumassa paikka NHL:ssä.

Enemmän kuin odotettu ratkaisu

Rämö on kuntouttanut viime kaudella tullutta polvivammaansa Maple Leafsin matkassa jo syksystä lähtien ja jo muutama viikko sitten hänen kerrottiin olevan todella lähellä pelikuntoa. Sopimusta suomalaisella ei vielä kanadalaisseuraan ole, mutta se lienee vain ajan kysymys.

Toki yksi skenaario on, että Maple Leafs nostaa AHL:stä joko Garret Sparksin tai Antoine Bibeau’n NHL-miehistöönsä, mutta se on äärimmäisen epätodennäköistä.

Ylipäätään Rämön tilanteesta on puhuttu jo pitkään ja häntä on pidetty koko ajan todella vahvana vaihtoehtona Maple Leafsille, kunhan kuntoutusprosessi on ohitse, edellyttäen tietenkin Enrothin sukelluksen jatkumista (mikä jatkui).