Tryout-sopimuksen Toronto Maple Leafsin farmiseurana toimivaan Toronto Marliesiin tehnyt Karri Rämö nähtiin viime yönä ensimmäistä kertaa kuukausiin tositoimissa.

Kokenut suomalaisvahti oli joukkueensa maalilla, kun Marlies matkasi Pohjoisessa divisioonassa pari pykälää alempana olevan Utica Cometsin vieraaksi.

Comets korjasi ottelusta pistepotin lukemin 3-2, kun se iski ottelun voittomaalin hieman reippaat viisi minuuttia ennen ottelun päätöstä.

Rämö sai huhkia heti kunnolla

Ensimmäinen ottelu maalinsuulla loukkaantumisen jälkeen oli melkoisen kiireinen Rämölle, nimittäin häntä kohti lauottiin ottelussa 36 kertaa ja hän onnistui siis pysäyttämään niistä 33 laukausta.

Rämön torjuntaprosentiksi ottelussa muodostui lukema 91,66 ja SB Nation -sivustolla hänen Toronto-debyyttiään kutsuttiin sanoilla ”Ei ollut huono, mutta ei myöskään superstara – meni juuri, kuten odotettiin”.

AHL-tryoutin uskotaan yleisesti ottaen olevan Rämölle vain välietappi Toronto Maple Leafsin kakkosvahdiksi, sillä joukkue passitti kakkosvahtinaan alkukauden pelanneen Jhonas Enrothin farmiin. Näin uskoo esimerkiksi mediajätti TSN.