Winnipeg Jetsiä edustavassa Patrik Laineessa ja ehkä kaikkien aikojen parhaassa naismaalivahdissa Noora Rädyssä on paljon samaa: molemmat huokuvat ennen kaikkea valtavaa itseluottamusta.

Urallaan myös miesten Mestiksessä pelannut Räty on pysäyttänyt alkukauden kiekkoja Suomi-Sarjan KJT:n maalilla. Alkukausi on ollut kuitenkin vaikea, sillä seitsemästä pelatusta ottelusta torjuntaprosentti on 87,80. Se kertoo kuitenkin enemmän joukkueen menestyksestä ja Räty siirtyykin nyt Nokian Pyryn joukkueeseen.

– Syksy on ollut tuskainen, koska olen tottunut pelaamaan voittavassa joukkueessa. Nyt sitten pääsen sellaiseen, jolta odotetaan voittoja ja sijoitusta kärkipäähän, Räty kertoo uuden seuransa verkkosivuilta löytyvässä tiedotteessa.

– Olen voittajasielu ja minua alkaa tuskastuttaa, jos voittoja ei tule.

”Kilpailu ajaa eteenpäin”

Sen lisäksi, että Räty pääsee Nokialla kokeneempaan joukkueeseen, jossa hän voi omien sanojensa mukaan oppia enemmän, myös kilpailu on selkeästi kovempaa.

– Kilpailu on se, mikä ajaa eteenpäin. Tiedän, että saan enemmän itsestäni irti, kun sitä kilpailua on. Ei ole aina selvää, että on se pelaava maalivahti.

27-vuotiaalle Rädylle kuluva kausi on kolmas miesten sarjoissa. Kauden 2014-15 hän vietti sekä Suomi-Sarjassa että Mestiksessä ja viime kausi kokonaisuudessaan KJT:n joukkueessa.