Nashville Predatorsissa kiekkoileva Miikka Salomäki kärsi joulukuussa kenties uransa pelottavimman hetken. Kaikki alkoi AHL-ottelusta, jossa suomalainen sai taklaustilanteessa reisivamman.

Eikä tässä vielä mitään, Salomäki passitettiin tilanteen jälkeen rangaistusaitioon, missä jalka alkoi kuitenkin käyttäytyä hiukan omituisesti: se ei nimittäin enää kantanut normaalisti.

Tilanne eskaloitui todella vakavaksi vasta muutama päivä tämän jälkeen, sillä jalalle ei suoritettu minkäänlaista tarkastusta ottelun jälkeen.

– Odotin hotellilla Clevelandissa lähtöä lentokentälle ja Nashvilleen. Jalka oli kipeä jo valmiiksi, mutta sunnuntaina reisi turposi kunnolla ja kivut olivat kovat, Salomäki kertoi NHL.com:n mukaan.

– Fysiolle soiton jälkeen tilanteen vakavuus selvisi ja lähdettiin pillit huutaen sairaalaan.

Läheltä piti

Jos tarkastus olisi jätetty tälläkin kertaa väliin, olisi Salomäen jalkaan saattanut muodostua kuolio. Tämä olisi luonnollisesti lopettanut suomalaishyökkääjän uran jääkiekkoilijana, mutta tilanne on jo paranemaan päin.

– Pystyn kävelemään jo normaalisti, mutta kyllä tässä muutamia viikkoja menee vielä. Tarkkaa aikaa ei pysty paluulle antamaan.