Carolina Hurricanesia tätä nykyä edustava Sebastian Aho oli mukana viime vuoden Nuorissa Leijonissa, joka saavutti lopulta Suomelle nuorten MM-kullan.

Aho oli joukkueessa todella suuressa roolissa, sillä hän muodosti yhdessä Jesse Puljujärven ja Patrik Laineen kanssa kisahistorian yhdestä parhaista ketjuista.

– Se oli uskomaton joukkue. Kotikaukalo ja omat fanit, joten tunnelma oli mahtava. Pelasimme myös todella hyvin yhteen, Aho muisteli vuoden takaista Hurricanesin verkkosivujen mukaan.

 

Vinkkejä nykyiselle joukkueelle

Aho on siis enemmän, kuin tietoinen siitä, miten nuorten MM-kullan saa vallattua itselleen. Toisaalta jälkikäteen ajateltuna Suomen viime vuoden MM-ryhmä oli tähtiä täynnä.

– Meillä oli paljon todella hyviä pelaajia, mutta ennen kaikkea meillä oli loistava joukkue. Esityksemme olivat hyviä jokaisessa ottelussa ja kaikki pelasivat joukkueen eteen.

Aho antoi myös omat vinkkinsä nykyisille Pikkuleijonille, miten turnaus saadaan vielä käännettyä omaksi eduksi.

– Se oli lyhyt turnaus, joten sinun on oltava valmiina jatkuvasti. Pelit ovat todella yksinkertaisia. Se on nopeaa, eikä taktiikoita juuri käytetä. Se on vain hauskaa pelaamista ja hauskaa katseltavaa.