Pitäisikö Patrik Laine valita Vuoden Urheilijaksi? Kysymys, jota on heitelty viime aikoina ilmoille välillä pilke silmäkulmassa, välillä tosissaan.

Absurdi heitto? Ensimmäisen kielteisen reaktion jälkeen kysymys on aiheellinen. Laineen vuosi 2016 oli kaikin puolin uskomaton.

Nuori jääkiekkoilija otti ensin haltuun SM-liigan, sen jälkeen MM-kisat ja päälle vielä NHL-kaukalot. Ja ikää mittarissa on vasta 18 vuotta. Vaikka World Cupissa menestys kiersi Laineen ja koko Suomen joukkueen, ei yhden jääkiekkoilijan vuoteen voi mahtua enää paljon enempää hehkua.

Häkellyttävintä on ollut seurata Laineen mediahuomiota. Suomessa ehdittiin haaveilla pitkään puhdasverisen supertähden perään. Tuntui pitkään, ettei suomalainen kiekkokoneisto puskenut Teemu Selänteen jälkeen lajin todellisia kärkinimiä.

Eikä Laineenkaan nimi sanonut vielä vuoden 2015 lopulla suurelle osalle suomalaisista mitään. Lumipallo lähti vierimään kunnolla vasta 2016 nuorten MM-kisojen aikana.

Sen jälkeen hype on ollut valtavaa. Laineen tarina on kiinnostanut vuoden mittaan siinä määrin, että olemme saaneet lukea kaiken nuorukaisen autokoulun ja hänen vajavaisten kokkaustaitojen välistä.

Jos laskuista otetaan pois eräs Saara Aalto, Suomesta ei löydy tällä hetkellä yhtään nimeä, joka kiinnostaisi kansaa Lainetta enemmän. Siinä on itsessään jo iso perustelu Vuoden Urheilijaa valittaessa.

Tarinat kiinnostavat

Tästä päästään itse Vuoden Urheilijan valitsemiseen. Kyseinen pysti on urheilutoimittajien jokavuotinen valinta, joka perinteisesti herättää paljon tunteita puolesta ja vastaan.

Fakta on se, että äänestys on aina kovin keinotekoinen. Kun riviin laitetaan eri urheilulajien parhaat, on vertailu usein lähestulkoon mahdotonta. Ongelmallisesta äänestyksestä on tullut arvovalintoihin perustuva päätös: mikä laji on ykkönen, mikä laji on kilpailluin maailmalla?

Näissä vertailussa yksi palloilulajien tähti jää yleensä pieneen roolin. On fakta, että esimerkiksi jalkapallomaajoukkueen tähtivahti Lukas Hradecky on osaamiseensa nähden aliarvostettu urheilija Suomessa. Samaa voi sanoa koripalloilija Petteri Koposesta.

On muistettava, että Laineella on vielä matkaa oman lajinsa kärkinimien joukkoon. Pelkästään kaukalossa tapahtuvien temppujen takia hyökkääjä tuskin nousisi edes lähelle kärkeä äänestyksessä. Tämän takia Lainetta tullaan tuskin valitsemaan vielä Vuoden Urheilijaksi. Ja hyvä niin.

Nuoren kiekkoilijan synnyttämä hype on silti hyvä muistutus tarinan merkityksestä urheilubisneksessä. Mikäli mietitään suurten massojen houkuttelua ja oman lajin PR-työn määrää, on Laine omassa kastissaan. Huippu-urheilu kun rakentuu usein vahvojen tunteiden ja mielikuvien varaan.

Mikäli Urheilugaalassa valittaisiin erikseen Vuoden Paras Urheilija sekä Vuoden Urheilija, ei jälkimmäisen voittajaa tarvitsisi kauaa miettiä. Mikäli muukalainen tulevaisuudesta etsii joskus vuoden 2016 urheilu-uutisia, on vaikea löytää tarinaa, mistä ei löydy Patrik Laineen nimeä.