Nuoret Leijonat päätti alle 20-vuotiaiden MM-kisat yhdeksänteen sijaan.

Sijoitus varmistui, kun Suomi kaatoi Latvian toisessa karsintaottelussa lukemin 4-1. Näin ollen karsintasarja ratkesi leijonaryhmälle suoraan voitoin 2-0.

Keskiviikkoyön kamppailu oli Suomelle kaikkea muuta kuin helppo. Tiukka taisto oli vielä päätöserään mentäessä tasan 1-1. Ottelu ratkesi kolmannessa erässä, kun suomalaisryhmä sai punnerrettua kaksi maalia lyhyessä ajassa.

Leijonien sankareita olivat kahdesti osunut Juuso Välimäki sekä tehot 1+1 kerännyt Eeli Tolvanen. Leijonavahti Veini Vehviläinen torjui voiton eteen yhteensä 22 kertaa.

Latvian sikailu puhutti

Ottelun ratkettua päätöserän alussa loppuminuutit pelailtiin vain pois alta. Leijonien marssittua omille teilleen Latvia keskittyi lähinnä sikailuun.

Latvialaispelaaja Eduards Tralmaks vastasi yhdestä turnauksen rumimmista taklauksista, kun hän niittasi pomminsa suoraan Urho Vaakanaista päähän. Tilanteesta tuomittiin ansaitusti 5+20 minuutin rangaistus.

Latvian jäähyily ei jäänyt siihen. Kuvaava on, että Suomi pelasi lähestulkoon koko kamppailun loppuhetket ylivoimalla.

Tulos tiesi sitä, että Nuoret Leijonat jatkaa ensi kaudella nuorten MM-kisojen pääsarjassa. Latvia tippuu ensi vuodeksi 1. divisioonaan.