AHL:ssä loistava Kasperi Kapanen myöntää, että pelaisi mieluiten jo NHL:n puolella.

Kapanen on iskenyt alkukaudesta jo kovat tehot Toronto Marliesin riveissä. Pisteet 16+16=32 osoittavat, että suomalaishyökkääjä alkaa olla kohta jo väärässä sarjassa.

Kutsua NHL:ään ei ole silti tullut. Yksi suuri syy lienee se, että Maple Leafsin kokoonpano on jo nyt täynnä nuoria huippulupauksia.

Kapanen kertoo, etteikatso enää lainkaan Toronton pelejä. Keskittyminen on oman joukkueen otteissa.

– Olen nyt Marlie. Jos olen rehellinen, en seuraa lainkaan Leafsin otteita. Jos he pelaavat hyvin, he voivat tehdä mitä haluavat, Kapanen kommentoi Sportsnetin mukaan.

Ainoa kontakti NHL:n puolelle on suomalaisen hyvä ystävä William Nylander. Kaksikko ehti olla pitkään huonekavereita – nyt ruotsalainen iskee tehoja NHL:n puolella.

– Kysyn tietysti pelien jälkeen, miten hän pelasi, Kapanen kertoo.

Suomalaisen tilanne ei ole silti mitenkään toivoton. Yksi loukkaantuminen ja Kapanen saattaakin olla yhtäkkiä NHL-kaukaloissa.

– En ole ihminen, joka miettii liikaa tulevaisuutta. Herään vain aamuisin, menen hallille ja pidän hauskaa jätkien kanssa. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo, Kapanen summaa.