Suomalaisvahti Antti Raannan paluu NHL-kaukaloihin loppui ennen aikojaan.

New York Rangersin vahti ehti pelata vain erän. Sen jälkeen suomalaistorjuja vaihdettiin pois joukkueensa maalilta alaraajavamman takia.

Raanta ehti ennen loukkaantumistaan pitää maalinsa puhtaansa 10 torjunnalla. Jo toisessa erässä pelin luonne muuttui täysin.

Seuran ykkösvahti Henrik Lundqvist päästi kahden erän aikana viisi maalia ja Montreal Canadiens marssi lopulta voittoon lukemin 5-4. Ruotsalaistähti torjui tappion myötä yhteensä 17 kertaa.

Rangersin kannalta kohtalokkaaksi muodostui kolmannen erän sysimusta hetki. Canadiens iski viidestä maalistaan kolme 62 sekunnin sisään. Voittomaalin iski Paul Byron.

Avauserän minuutit oli Raannalle ensimmäiset vuoden 2017 puolella. Suomalaisvahti on torjunut alkukaudesta 15 peliä NHL:ssä – tilillä on komeat 10 voittoa.