Dallas Stars on nostanut suomalaispuolustaja Julius Hongan farmista NHL:n puolelle.

21-vuotias pelaaja kutsuttiin perjantaina ylös seuran farmijoukkue Texas Starsista. Hongan siirto oli välttämätön, sillä puolustaja Johnny Oduya loukkaantui.

Suomalaispuolustaja on pelannut tällä kaudella AHL:ssä 30 ottelussa tehoin 5+16, jonka lisäksi hänet on valittu myös sarjan tähdistöotteluun. NHL:n puolella Honka on esiintynyt tällä kaudella kahdeksasti tehoin 0+3.

Dallas Starsin miehistössä on jo ennestään kolme suomalaista, sillä puolustuksessa luutii Esa Lindell sekä maalilla vuorottelevat Antti Niemi ja Kari Lehtonen.