Eläkevuosiaan viettävä Teemu Selänne on yhä nimi, joka kiinnostaa kiekkokansaa. Tuore esimerkki tästä saatiin torstaina, kun kiekkolegenda nousi otsikoihin varsin erikoisen syyn takia.

Selänteen leiri raivostui Broljekset-ryhmän sketsivideosta, jossa koko kansan kiekkotähdestä on muovattu yksinäinen mies. Videolla kuvataan kuvitteellinen ex-kiekkotähti, joka on jäänyt yksin perheen lähdettyä muille maille. Selänteen asianhoitaja Ari Lehto kommentoi muun muassa Iltalehdelle, että asiaa viedään oikeustoimin eteenpäin.

Tapauksesta nousi heti melkoinen soppa Suomessa. Kuten olettaa, räjähti kyseisen videon katselukerrat pilviin heti kohun alettua.

Erikoiseksi tapauksen tekee se, ettei julkaisu ole mitenkään poikkeuksellinen. Ainoa rikos videossa lienee se, ettei se jaksa naurattaa kuin varsin pientä osaa kiekkojännäreistä. Draamankaari on vaisu ja video aivan liian pitkä.

Sen takia Selänteen leirin reaktio ihmetyttääkin. Mikäli kyseessä olisi mainostempaus oman tuotannon mainostamiseksi, kyseessä olisi nerokas idea.

Parodian ja nettikiusaamisen rajaa on nykyisin hyvin vaikea erottaa. Siinä mielessä Selänteen leirin harmituksen ymmärtää. Nyt huomio sataa kuitenkin vain yksittäisen sketsiporukan laariin. Vaikka video pomppii hyvän maun rajoilla, ei Selänteen leiri löydä videolta mitään syytä saada tekijöiden päitä vadille – muuten Suomesta voidaan poistaa kokonaan oikeus julkkishahmojen parodiaan.

Netin raskaassa maailmassa pätee yksi sääntö ylitse muiden: älä ruoki trollia. Yksittäinen sketsi häviää netin ihmeellisen maailmaan hyvinkin nopeasti – ellei sitä pidetä kohun myötä väkisin pinnalla.

https://www.youtube.com/watch?v=Op3c-GE0Kdk