Teemu Selänne tyrmäsi vasta vähän aikaa sitten ajatuksen valmentamisesta, koska se veisi häneltä liian paljon aikaa. Supertähti haluaa nauttia hetken pelaajauran jälkeisestä vapaudesta.

– En halua valmentaa. Se vie liian paljon aikaa, enemmän kuin pelaajana. Ja yritä nyt pitää 25 supertähteä tyytyväisenä, se on mahdotonta, Selänne kommentoi NHL:n verkkosivujen haastattelussa aiemmin.

Palaamisesta jääkiekon pariin Selänteeltä udeltiin uudelleen NHL Tonight -studiossa. Tällä kertaa Selänne ei ollut yhtä radikaali, joskaan valmentamisen suhteen ajatukset eivät ole muuttuneet.

– Ensimmäisen parin vuoden ajan lopettamisen jälkeen en ollut kiinnostunut jääkiekon parissa toimimisesta oikeastaan ollenkaan. Ei ollut yhtään päivää, jolloin olisin ajatellut, että olisi yhä hienoa pelata, Selänne sanoi.

Into on palannut

Askel askeleelta kiekkolegendan into jääkiekkoa kohtaan on palannut.

– Nyt katson lähes kaikki Anaheim Ducksin ottelut. Poikani rakastavat katsoa jääkiekkoa, joten katsomme pelejä yhdessä.

Ihan vielä paluu jääkiekkomaailmaan ei ole kuitenkaan ajankohtaista. Selänne haluaa antaa aikaa perheelleen.

– Kunhan vanhemmat pojat lentävät pesästä, minulla on luultavasti enemmän aikaa palata jääkiekon pariin jossain merkeissä.

Selänne ei vielä osaa sanoa, mikä hänen toimenkuvansa voisi tulevaisuudessa olla.

– Ehkä ei valmentamista kuitenkaan, Selänne sanoo edelleen.