Hanska ilmaan ja hurjaa tulitusta perään. Teemu Selänteen ilta 24 vuotta sitten on jäänyt osaksi kiekkohistoriaa.

Legendaarisen tuuletus juhlisti ottelua, jossa Selänne rikkoi NHL:n tulokkaiden maaliennätyksen iskemällä 2. maaliskuuta vuonna 1993 jo kauden 54. osumansa. Hurja kausi päättyi lopulta 76 maaliin, joka on yhä ennätys NHL:ssä.

Selänne itse muistelee nykyisin legendaarista iltaansa ristiriitaisin tuntemuksin. Riehakas tuuletus historiallisesta maalista olisi kiekkolegendan mukaan voinut jäädä näkemättäkin.

– Näin vanhemmalla iällä sitä jopa hieman häpeää sitä. Mutta olin täpinöissäni ja se oli erityinen maali minulle, Selänne muisteli NHL:n sivuilla.

NHL listasi vuonna 2014 parhaat Selänteen NHL-uran hetken. Historiallinen tuuletus löytyy odotetusti videon kärkipaikalta: