Jääkiekkolegenda Jari Kurri käväisi tiistaina NHL.comin haastattelussa, jossa häneltä kyseltiin muun muassa suomalaisnuorten mahtavasta esiinmarssista.

Kausi on ollut suomalaisittain harvinaisen upea, kun varsinkin tulokkaista moni on saanut valtavasti vastuuta ja sen myötä onnistumisia. Kirkkaimpina tähtinä ovat loistaneet Winnipeg Jetsin Patrik Laine ja Carolina Hurricanesin Sebastian Aho.

Suomalaistulokkaista Laine on paukuttanut jo peräti 33 maalia, joka on yhden maalin verran enemmän, mitä Kurri teki tulokaskaudellaan. Aho sen sijaan on tehnyt 20 maalia. Kurri myönsi olevansa hämmästynyt tulokkaiden huikeista otteista.

– He ovat onnistuneet heti ja tuossa iässä. Mitä NHL:ssä on tapahtunut? Maalivahdit ovat edelleen hyviä, Kurri naureskeli NHL.comin haastatttelussa.

Kurrilta löytyi myös vastaus siihen, miksi nuoret pelaajat tekevät nykyään kovaa jälkeä NHL:ssä.

– Jääkiekko on muuttunut. Nuoret pääsevät nykyään aikaisemmin pelaamaan kovia pelejä ja tulevat sitä myötä valmiimpina NHL:ään.