Winnipeg Jetsin Patrik Laine joutui lauantaina paikallislehti Winnipeg Sunin tentattavaksi. 18-vuotiaalta suomalaistähdeltä kyseltiin muun muassa hänen rahankäytöstään.

Laine on menestyksekkään tulokaskauden ansiosta päässyt hyville tuloille, joita nuoren pelaajan on joskus vaikea käsitellä. Jetsin nuorisotähti kertoo, ettei ostoksia ole tullut kuitenkaan tehtyä paljoa.

Nuorukainen paljasti samalla, ettei ravintolalaskujen kanssa ole ollut niin helppoa. Hänelle kertyi kertaalleen valtava lasku.

– Coloradossa lasku oli viisi tonnia tai jotain sellaista, Laine täräytti Winnipeg Sunille.

Pelaajalta kysyttiin lisäkysymyksenä, oliko tämä hänen kallein laskunsa.

– Kyllä oli. Ja luultavasti viimeinen, Laine täydensi.

Laine tienaa tulokaskaudestaan melkoisesti, sillä palkan ja allekirjoitusbonuksen lisäksi (jonka antoi vanhemmilleen) hän saa bonuksista valtavasti lisätienestiä. Vielä on epäselvää, kuinka paljon.