Suomalaisessa jääkiekossa puheenaiheeksi nousee nykyisin joka kevät rantapallojen heittäminen. Pallot lentävät jäälle katsojien toimesta, kun häviävän osapuolen kausi päättyy ja kesäloma alkaa.

Ideana tämä on ollut jo alkujaan huono ja olen sitä mieltä edelleen. En tiedä, kuka tämä on keksinyt, mutta se on tullut viimeistään nyt aikansa päähän.

Vastustajaa on kunnioitettava niin ylä- kuin alamäissä, eivätkä rantapallot yksinkertaisesti kuulu jäälle. Esimerkiksi perjantaina upean kauden pelanneen TPS:n kausi päättyi kovan taistelun jälkeen tappioon HIFK:ta vastaan. Kapteeni Tomi Kallio joukkoineen pelasi mahtavan kauden, joka päättyi rantapallosateeseen. En tiedä mitään epäkunnioitettavampaa.

Omien voittoja kuuluu juhlia, mutta myös vastustajaa tulee kunnioittaa. Kun toisen kausi päättyy, eivät pelaajat naureskele toisilleen. Kaukaloon jätetään kaikki, jonka jälkeen vastustajaa kiitetään kätellen. Tällainen toiminta on arvostettavaa, toisin kuin rantapallot.

Halvat pallot voidaan jatkossa jättää sinne, mistä ne ovat peräisinkin. Jäähallien jäille ne eivät kuulu. Kaiken lisäksi ne näyttävät jäällä lähinnä naurettavilta.

Tällainen ilmiö ei kuulu jääkiekkoon, joten lopetetaan se.

Alta voit katsella viimeaikaisia reaktioita rantapalloja kohtaan.

Esa Tiki Tikkanen

@tikitalk10
Enkä sitte haluu nähä viikonloppuna yhtää rantapalloa säälittävää touhua

Sinuhe Wallinheimo

@swheimo
Menossa hallille katsomaan JYP-HPK game 7:in. Toivon, että rantapalloja ei pelin jälkeen näy. Jätkät ovat antaneet kaikkensa. #kunnioitus

Riku Teiskonlahti

@TeiskonlahtiR
#Tappara-pelaajat Jasun johdolla viskovat rantalelut pois kentältä. #respect #Liiga #Ilves