PARIISI. Leijonien apuvalmentaja Waltteri Immosen mukaan tulevaa vastustajaa Sloveniaa ei saa aliarvioida.

Leijonien tilanne alkulohkossa on jo tässä kohtaa turnausta hankala, kun joukkue on hävinnyt kolmesta pelistään kaksi. Sloveniaa vastaan joukkue tarvitsee täyden pistepotin.

Immosen mukaan keskiviikkona vastaan asettuva Slovenia on kovempi kiekkomaa, mitä ihmiset ajattelevat.

– Se on tosi asia, että kaikki pienemmät kiekkomaat ovat sellaisia, ettei niitä voi aliarvioida.

– Me pelataan nyt MM-kisoja. Täällä kaikki 16 joukkuetta ovat jääkiekon MM-kisoissa ja meillä on erittäin suuri arvostus heitä kohtaan, Immonen kertoi suomalaismedialle.

Leijonaluotsi kertoi samalla, ettei joukkueessa ole tarkasteltu lohkon pistetilannetta, vaan keskittyminen pysyy aina vain hetkessä.

– Ei ole laskettu. Mennään huomista kohti, Immonen naulasi loppuun.

Miikka Lahtinen, Pariisi
Twitter: @miikka_lahtinen