PARIISI. Leijonien MM-urakka jatkui lauantaina, kun joukkue kaatoi jatkoajalla Norjan maalein 3-2.

Ottelun jälkeen Lauri Marjamäki paljasti lehdistötilaisuudessa, että jatkuvat pakkovoitot ahdistavat joukkueen keltanokkia.

– Vähän joukkueesta näkee, että ne pakkovoitot ahdistaa, ja positiivisuus ei ole kovaa muualla kuin meidän pukukopissa. Ymmärrän sen kyllä, kun joukkueessa on seitsemän ensikertalaista, niin he ottavat hieman stressiä siitä, Marjamäki kertoi medialle.

Kolme pistettä lipesi Leijonien käsistä 29 sekuntia ennen päätössummeria. Marjamäki kertoi, ettei tilanne ilahduttanut vaihtopenkillä. Paniikki ei kuitenkaan missään vaiheessa tullut.

– Ei kai siellä mitään riemunkiljahduksia kuulunut. Kaikki jotka ovat olleet urheilussa mukana, voivat varmaan kuvitella, miltä tuntuu, kun kolme pistettä viedään, Marjamäki kuvaili.

Miikka Lahtinen, Pariisi
Twitter: @miikka_lahtinen