PARIISI. Leijonat kohtaa sunnuntaina viidennessä MM-ottelussaan Sveitsin. Leijonat on samalla kolmatta kertaa putkeen pakkovoiton edessä.

Suomella on kasassa viiden ottelun jälkeen 10 pistettä, jolla irtoaa tällä hetkellä B-lohkon neljäs sija. Alkulohkossa Suomi kohtaa enää Sveitsin ja Kanadan, joista ainakin ensimmäisestä on pakko napata voitto. Erittäin tasaisessa lohkossa vielä peräti kuusi joukkuetta tappelee neljästä jatkopaikoista.

Leijonat muuttaa Sveitsi-otteluun kokoonpanoaan sen verran, että Miro Aaltonen nousee kolmosketjuun ja Jesse Puljujärvi putoaa sivuun.

Leijonat.com listasi alle kolme suomalaispelaajaa, joita kannattaa tarkkailla.

Miro Aaltonen

23-vuotias Aaltonen saa näytönpaikan erittäin kovassa paikassa. Edelliset kaksi peliä sivusta seurannut hyökkääjä ei voi jatkaa enää vaisuja otteitaan, vaan nyt vaaditaan onnistumisia. Leijonien leirissä on varmasti paineita, sillä Sveitsi-ottelusta kelpaa vain voitto. Aaltonen oli ennen MM-turnausta Leijonien parhaimmistoa – samaa valmennusjohto haluaa nähdä tänään.

Valtteri Filppula

Lähes 1000 NHL-ottelun Filppula nauttii Leijonissa valtavaa vastuuta. 33-vuotias pelaaja on ollut urallaan useasti paljon kovemmassakin tilanteessa. Kokeneen pelaajan pitää näyttää tekemisellään mallia nuoremmille. Voi nousta jopa ratkaisevaan rooliin.

Mikko Lehtonen

Lehtonen on ollut Leijonien puolustuspään parhaimmistoa, eikä maajoukkuepelien kokemattomuus ole näkynyt otteissa lainkaan. Varmaotteinen puolustaja hoitaa ruutunsa aina mallikkaasti. Lehtonen onyvä luistelija, jolla on kova työmoraali. Omaa myös hyvän laukauksen, jota hän on käyttänyt turnauksessa kertaalleen tuhoisasti.

Miikka Lahtinen, Pariisi
Twitter: @miikka_lahtinen