PARIISI. Leijonien hyökkääjä Sebastian Aho oli hyvin tyytyväinen 3-2-jatkoaikavoittoon päättyneen Sveitsi-ottelun jälkeen.

19-vuotias pelaaja kertoi joukkueen uskoneen koko ajan voittoon, vaikka Sveitsi karkasikin ottelussa 2-0-johtoon. Aho avasi ottelun jälkeen, miten joukkue käsitteli tappioasemassa tilannetta.

– Vähän kerättiin happea ja tiedettiin, että meillä on paljon virtaa ja energiaa. Ensimmäinen erä oli mielestäni ihan ok. Sitten saatiin pikku kiukku päälle ja toinen erä oli meiltä todella hyvä, Aho avasi.

Suomalaisnuorukainen kertoi samalla, ettei heräämiseen tarvittu ihmeitä. Kaikki joukkueessa uskoivat toisiinsa ja sitä kautta nousuun.

– Me tiedetään, että voidaan pelata hyvää lätkää. Luotetaan toisiimme ja siihen, että voimme kääntää pelejä voitoiksi. Mielestäni olemme oppineet virheistämme, Aho kertoi.

Suomi varmasti voitolla jo lähes paikkansa pudotuspeleissä. Vain Norjan yllätysvoitto Kanadasta voisi vielä hämmentää tilannetta jatkopaikan suhteen.

Miikka Lahtinen, Pariisi
Twitter: @miikka_lahtinen