Alle 20-vuotiaiden maajoukkueen kauden alku jo oven takana, sillä ensi viikon lauantaina Vierumäelle testi- ja jääleirille kokoontuva nippu pelaa jo heinäkuussa kaksi harjoitusmaaottelua, Suomen Jääkiekkoliitto tiedottaa sivuillaan.

Leiriryhmässä on nimekkäitä tähtiä, kuten esimerkiksi puolustajat Miro Heiskanen ja Urho Vaakanainen sekä hyökkääjät Jerry Turkulainen ja jutun kuvassa oleva Kristian Vesalainen.

Suomi avaa uuden sesongin 24. ja 25. heinäkuuta Tshekkiä vastaan pelattavilla koitoksilla.

Otteluiden jälkeen leirin päätteeksi nimetään joukkue, joka matkustaa Yhdysvaltain Plymouthiin heinä-elokuun taitteessa pelattavaan turnaukseen.

Ikäluokan MM-turnaus on edessä vuodenvaihteessa. Tapaninpäivänä alkavat ja loppiaisena päättyvät kisat pelataan Yhdysvaltain Buffalossa.

Suomi on voittanut alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden viimeeksi tammikuussa 2016.

Pikkuleijonien leiriryhmä

Maalivahdit:
Annunen Justus, Kärpät
Laakso Leevi, Kokkolan Hermes
Lehtinen Lassi, Lukko
Luukkonen Ukko-Pekka, HPK

Puolustajat:
Allen Roni, JYP
Almari Niclas, HPK
Heiskanen Miro, HIFK
Kotkansalo Kasper, Boston University
Niemeläinen Markus, HPK
Reunanen Tarmo, TPS
Räsänen Eemeli, Kingston Frontenacs
Salo Robin, Sport
Vaakanainen Urho, SaiPa
Välimäki Juuso, Tri City Americans

Hyökkääjät:
Ikonen Joona, Ilves
Ikonen Joni, Frölunda Indians
Innala Jere, HPK
Jääskä Juha, HIFK
Koivula Otto, Ilves
Koppanen Joona, Ilves
Kuiri Niko, Kärpät
Kuokkanen Janne, Carolina Hurricanes
Luostarinen Eetu, KalPa
Moilanen Sami, Seattle Thunderbirds
Mäkinen Otto, Tappara
Nurmi Markus, TPS
Ratinen Samuli, JYP
Räsänen Aapeli, Boston College
Talvitie Aarne, Espoo United
Turkulainen Jerry, JYP
Tuulola Eetu, HPK
Vesalainen Kristian, HPK
Virtanen Santeri, TPS
Ylönen Jesse, Espoo United