Liiga-SaiPa Oy:n tilikausi 2016-2017 päättyi voitollisesti, kun tulos oli 192 622 euroa. Yhtiön liikevaihto oli 5 183 770 euroa, lappeenrantalaisjoukkue tiedottaa kotisivuillaan.

Viime kaudella SM-liigan hännänhuipuksi, 15:nneksi jääneen SaiPan runkosarjan otteluissa kävi keskimäärin 3 052 katsojaa.

Liiga-SaiPa Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Tersan mukaan taloudelliseen tulokseen pitää olla vaikean kauden jälkeen tyytyväinen. Päättyneellä tilikaudella positiivinen tulos vaati vaikeita päätöksiä runkosarjassa 60 pistettä keränneen joukkueen leirissä.

– Joukkue oli näkemyksemme mukaan pelaajakauppojenkin jälkeen iskukykyinen, mutta kukaan ei osannut odottaa kevään kaltaista loukkaantumissumaa, kun 5-6 pelaajaa tippui hetkessä pois, Tersa sanoo SaiPan sivuilla.

Positiivinen tulos oli lappeenrantalaisille upeasti jo kuudes peräjälkeen.

– Kuten aiemminkin positiivisten tulosten jälkeen, haluan kiittää organisaatiota aina valmentajista, huollosta ja pelaajista toimistoväkeen hyvästä työstä. Erityisesti haluan kiittää kannattajia ja yhteistyökumppaneita, jotka ovat jälleen tulevaa kautta ajatellen osoittaneet tukensa ja luottamuksensa seuraa kohtaan.