Jokerit kaatoi keskiviikkona pelatussa KHL:n koitoksessa kotijoukkue Spartakin numeroin 4-3. Kauden viidennen sarjaottelunsa pelannut helsinkiläislauma painoi voittoon huikean ylivoimansa ansiosta.

Jokerit latoi neljästä maalista kolme ylivoimalla.

– Kairattiin voitto hyvän ylivoiman ansiosta, päävalmentaja Jukka Jalonen sanoi Jokerien Soundcloud-tilin haastattelussa.

Jokereiden ylivoima on toiminut tällä kaudella häkellyttävän hyvin. Joukkueen komea prosentti 34,8 oikeuttaa koko sarjan piikkipaikalle keskiviikon pelien jälkeen.

– Tietenkin tehokkuutta on löytynyt, mutta miksi on löytynyt? Ollaan pyritty ampumaan vähän enemmän kuin aikaisemmin. Meillä on hyviä ampujia ja kiekon liikuttajia tuossa mukana, Jalonen kiitteli.

Raskas vierasputki on toistaiseksi sujunut oikein mainiosti. Jokerit on jäänyt ainoastaan kerran pisteittä.

– Totta kai itseluottamusta on saanut, kun onnistumisia on tullut. Treeneissäkin on nähnyt, että ylivoimassa on ideaa. Se on mennyt koko ajan parempaan ja parempaan suuntaan. Tiukoissa peleissä erikoistilannemerkitys korostuu entisestään, Jalonen painotti voittoisan pelin jälkeen.