Teemu Ramstedt istui myös perjantaina katsomossa, kun hänen edustamansa Slovan Bratislava kohtasi KHL:ssä Neftehimikin.

Kokeneelle suomalaishyökkääjälle katsomokomennus oli jo kauden kuudes kahdeksaan otteluun. Ramstedt ei ole saanut vielä yhtäkään kunnon näytönpaikkaa, vaikka slovakkijoukkueen kausi ei ole käynnistynyt vahvasti.

Tilanne on kokeneen suomalaistaiturin kannalta ikävä monessakin mielessä, sillä hän ei voi nyt myöskään antaa näyttöjä Leijonien valmennukselle syksyn pelejä ajatellen.

Slovanin toinen suomalainen, puolustaja Tommi Taimi, on puolestaan saanut joukkueen takalinjoilla hyvin vastuuta. Perjantaina hän oli kuitenkin sivussa loukkaantumisen vuoksi.