Dallas Starsin NHL-harjoitusleiri alkoi viime viikon perjantaina.

Joukkueen ketjukoostumukset alkavat vähitellen muotoutua ja pelaajat löytämään paikkansa kokoonpanosta. Leijonissa kevään MM-kisoissa hyvin esiintyneen Julius Hongan rooli ei ole vielä täysin selvillä.

Honka on toistaiseksi pelannut vielä joukkueen top-6-puolustajien ulkopuolelle. Toinen suomalaispuolustaja Esa Lindell on löytänyt paikkansa kolmosparista.

Erikoista Hongan tilanteesta tekee sen, että mies on saanut kuitenkin vastuuta erikoistilanneharjoitteissa. Honka ja Lindell ovat pelanneet siniviivalla Starsin kakkosylivoimassa.

Vaikka paikkaa ei vielä löytynyt ei 21-vuotiaan puolustajan tilanne ole täysin toivoton. Päävalmentaja Ken Hitchcock kehui suomalaista vuolaasti ensimmäisten harjoitusten jälkeen.

– Hän näyttää olevan enemmän kuin valmis pelaamaan NHL:ssä. Ne olivat vasta ensimmäiset harjoitukset, mutta hän esiintyi niin hyvin, että hän tuskin haluaa enää pelata AHL:ssä, Hitchcock sanoi.

Stars avaa kautensa kuuden päivä lokakuuta, joten suomalaisella on runsaasti aikaa löytää paikkansa kokoonpanossa.

Lähde: stars.nhl.com