Puolustaja Joni Tuulola on aloittanut SM-liigakauden erittäin vahvasti.

21-vuotias NHL-lupaus on viimeistellyt Vaasan Sportin riveissä 12 otteluun tehot 2+8=10, joka on jo kaksi tehopistettä enemmän kuin koko viime kaudella.

Pelaajan otteita seurataan myös tarkalla silmällä Pohjois-Amerikassa, sillä Tuulola on Chicago Blackhawksin varaus kesältä 2015. The Athletic –toimittaja Scott Powersin mukaan nuorukainen lukeutuu NHL-seuran suurimpiin lupauksiin.

– Vuosi sitten Tuulola viimeisteli SM-liigassa 54 otteluun kahdeksan pistettä. Nyt hän on jo ylittänyt tämän pistemäärän.

– Hän on puolustajien pistepörssissä toisena ja jos hän pitää tahtia yllä, voi Blackhawks kutsua hänet kauden päätteeksi pelaamaan AHL:ään. Hän voisi myös mahdollisesti solmia NHL-sopimuksen ennen ensi kauden alkua, Powers kirjoittaa artikkelissaan.

Nuori suomalaispuolustaja on pelannut toistaiseksi vain Suomessa. Hän on edustanut myös useita nuorisomaajoukkueita.