Puolustaja Jyrki Jokipakka on aloittanut uransa KHL:ssä väkevästi.

26-vuotias suomalaispuolustaja on luutinut HK Sotshin takalinjoilla nyt neljässä ottelussa, joissa hän on saalistanut tehot 1+2.

KHL-uran avausmaali syntyi sunnuntai-iltana, kun Jokipakka iski alivoimamaalin 3-1-vierasvoitossa Dinamo Minskiä vastaan. Mies ahmi samalla ottelussa yli 25 minuuttia jääaikaa.

Sotshin suomalaispuolustaja on pelannut viime vuodet Pohjois-Amerikassa, josta hän haki itselleen pelipaikkaa myös täksi kaudeksi. Jokipakka oli mukana Washington Capitalsin NHL-leirillä, josta hän ei saanut kuitenkaan lunastettua itselleen sopimusta.

Ilves-kasvatin KHL-siirrossa on silti paljon hyviä asioita, sillä nyt pelaaja saa valtavasti vastuuta, jonka lisäksi siirto avasi ovet maajoukkuetoimintaan. Jokipakka voi nyt osallistua Leijonien mukana Karjala-turnaukseen sekä mahdollisesti olympialaisiin.