AHL:n puolelle Chicago Wolvesiin passitettu suomalaishyökkääjä Teemu Pulkkinen on päässyt sarjassa hirmuiseen iskuun. Laiturin vire sai jatkoa viime yönä, jolloin hän iski Ontario Reigniä vastaan messevät 1+3-pisteet.

Maali ja kolme syöttöä tarkoittivat sitä, että EVU:n kasvatti oli uutista kirjoittaessa noussut AHL:ssä jo pistepörssin kärkeen lukemalla 2+7.

Pulkkisen iskukyvystä kertoo jotain se, että samaan aikaan seuraavaksi tehokkaimmat suomalaiset olivat 2+1-pistein Roope Hintz ja Aleksi Saarela.

Pulkkisen saldo on siinä mielessä outo, että aiempina kausina hän on profiloitunut nimenomaan maalintekijäksi.

Viime kausi toi AHL:ssä toki pisteet 18+18, mutta sitä aiempina sesonkeina runkosarjassa ja kauden 2014-15 pudotuspeleissä enemmän maaleja kuin syöttöjä.

Kuten sanottua, menneen yön ottelu toi kuitenkin peräti kolme syöttöpinnaa. Joukkueen leirissä oltiin luonnollisesti iloisia taiston tauottua.

– Aion nauttia tänä iltana ja sitten palaamme töihin. (Maxime) Lagace pelasi todella hyvin tänä iltana, mikä on hyvä asia hänen itseluottamukselleen, päävalmentaja Rocky Thompson iloitsi joukkueen nettisivuilla viitaten maalivahti Lagacen panokseen ottelussa.

Pulkkisen Wolves miehittää läntisessä konferenssissa sarjataulukon keskikastin paikkoja.
Joukkueen kausi jatkuu ensi viikonloppuna kamppailulla Tucson Roadrunnesia vastaan.