Pohjoisamerikkalaismedia The Sportster listasi verkkosivuilleen 15 pelaajaa, joiden voisi luulleen jo lopettaneen uransa.

Suomalaisittain lista oli ikävää luettavaa, sillä listauksesta löytyy Pittsburgh Penguins -maalivahti Antti Niemen nimi. Kokenut maalivahti on nähnyt sivuston mielestä parhaat päivänsä jo aikapäiviä sitten.

– On vaikea uskoa, että Niemellä olisi vielä hyviä vuosia jäljellä, ja etenkään Pittsburghissa, jossa he ovat tottuneet menestymään viimeisen vuosikymmenen aikana. Hän roikkuu mukana ja taistelee aikaa vastaan, sivusto tylyttää.

34-vuotiaan Niemen ura on todella ollut viime aikoina alamäessä. Mies suostui kesällä suureen palkanalennukseen, jotta hän sai vielä NHL-sopimuksen kovasta seurasta.

Suomalaismaalivahdin alkukausi on ollut muutenkin kaikkea muuta kuin helppo. Niemi on pelannut kolmessa ottelussa torjuntaprosentilla 79,70. Myös miehen päästettyjen maalien keskiarvo on käsittämättömän huono 7,50.