Pohjoisamerikkaismedia The Sportster on listannut verkkosivuilleen 15 lähivuosien heikointa pelaajahankintaa.

Suomalaisittain listaus on karmivaa luettavaa, sillä koko listan ykköspaikalta löytyy hyökkääjä Jesse Puljujärven nimi. Edmonton Oilers varasi pelaajan itselleen kesällä 2016.

– Kaikkien tällaista ammattilaislajien ongelmana voi olla se, että olet ”välimallin pelaaja”. Et ole tarpeeksi hyvä tekemään tasaisesti tehoja korkeimmalla tasolla, mutta olet liian hyvä toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Tämä kaveri näyttää jäävän limboon, sivusto arvioi Puljujärven tilannetta.

19-vuotias suomalaishyökkääjä on pelannut urallaan Pohjois-Amerikassa lähinnä AHL:n puolella, mutta viime kaudelta löytyy NHL-näyttöjäkin. Juuri nyt peli ei kuitenkaan luista AHL:ssä, jonka vuoksi NHL-kutsua on vaikea odottaa.

– Kuvitelkaa, jos hän pelaisi samassa ketjussa Leon Draisatlin ja Connor McDavidin kanssa. Se olisi uskomattoman vaarallinen trio ja vaikea pysäyttää. Mutta juuri tällä hetkellä hän ei näytä hyvältä, sivusto jatkaa.

Puljujärvi on pelannut tällä kaudella AHL:ssä viisi ottelua, joissa hän on viimeistellyt tehot 0+2.

LUE MYÖS

Video: Winnipeg Jets mikitti Patrik Laineen – katso ja kuuntele suomalaistähden hulvattomat heitot

Huvittava kuva: Patrik Laine poseeraa enkeliasussa – päällä valkoiset siivet ja lyhyt tyllihame

Patrik Laine saamassa pian uutta suomalaisseuraa? 21-vuotias NHL-lupaus loistaa AHL:n puolella