Rauman Lukon hyökkääjä Lauri Tukonen pelaa vasta tänään kauden ensimmäisen Liiga-ottelunsa.

Viime marraskuussa loukkaantunut ja jälleen kerran itsensä kuntouttanut Tukonen loukkaantui taas kauden alla harjoitusottelussa ja on ollut sivusa tositoimista tähän päivään asti.

Tukonen, 31, osallistui ensimmäisiin jääharjoituksiinsa vasta viime sunnuntaina, mutta hyppää jo tänään Kuopiossa askiin.

Tukonen myöntää, että pitkän tauon jälkeen tempo harjoituksissa on tuntunut kovalta.

– Ihan hyvältä on tuntunut, mutta kaverit menevät tosi lujaa. Ylinopeussakkoja melkein pitäisi jakaa, Tukonen vitsaili Lukon youtube-kanavalla julkaistussa haastattelussa.

Muutoin miehen kommentit tämän illan ainoan liigaottelun alla olivat hyvin ympäripyöreitä.

– Meidän pitää pelata omaa kiekonhallintaamme ja luistella paljon. Se kumman työmäärä on isompi, varmasti voittaa, Tukonen arveli.

Tukosen ura on ollut lukuisien loukkaantumisten takia erittäin rikkonainen. Esimerkiksi kolmen viime liigakauden aikana mies on pystynyt pelaamaan yhteensä vain 57 runkosarjan ottelua. Näissä hän on summannut tehot 22+22=44.

Tukosen viime kausien tilastoista löytyy myös hauska yksityiskohta: kolmella viime kaudella mies on joka vuosi saalistanut yhtä monta maalia ja syöttöpistettä. Tehot ovat olleet 8+8, 9+9 ja 5+5.