Tuomo Ruudulla on takana loistava kiekkoura, joka ei ainakaan virallisesti ole tullut päätökseen.

NHL:ssä 735 ottelua pelannut sekä Leijonia kahdeksan kertaa arvokisoissa edustanut 34-vuotias hyökkääjä siirtyi viime kaudella Sveitsiin Davosin riveihin.

Loukkaantumiset haittasivat paluuta Euroopan kaukaloihin, ja Ruutu pelasikin pudotuspeleissä olkapäävamman kanssa.

Sen jälkeen hänestä ei paljoa kuulunut. Kesällä edessä oli olkapääleikkaus.

– Sen kun tietäisi, missä pelaan. Haluan laittaa ensin itseni kuntoon ja katsoa sitten, mikä on meininki. Kiinnostusta on jonkun verran ollut, mutta tässä vaiheessa on ihan turha spekuloida joukkueella, kun en ole kunnossa, Ruutu kertoi jo syyskuun alussa Ilta-Sanomien haastattelussa.

Suomessa Ruutu edusti 2000-luvun alussa helsinkiläisseuroja HIFK:ta ja Jokereita ennen siirtymistään NHL-jäille.

Jos hän saa itsensä pelikuntoon, olisi kokeneella hyökkääjällä varmasti paljon annettavaa monelle seuralle.

Ruutu pelasi Davosissa viime kaudella 26 runkosarjan ottelua tehoilla 5+7=12.