HELSINKI. Jokerit ja SKA Pietari tarjosivat lauantaina todellisen huippukohtaamisen Kaisaniemessä, kun kaksikko iskivät yhteen odotetussa ulkoilmaottelussa.

Upeaa ottelua oli seuraamassa yli 17 600 katsojaa. Määrä oli samalla KHL-ennätys – sarjassa ei olla aiemmin nähty vastaavia yleisömääriä.

Tiukka kamppailu herätti paljon tunteita. SKA onnistui nappaamaan pelistä pisteet lukemin 4-3. Pelin jälkeen yksi paljon tunteita herättänyt aihe oli tuomaritoiminta: kahden raitapaidan vihellykset herättivät paljon keskustelua.

Jokereiden toimitusjohtaja Jukka Kohonen harmitteli erikoisia vihellyksiä. Erityisesti Mika Niemen saama kallis kaksiminuuttinen kolmannessa erässä hämmästytti. Suomalaisen jäähy päästi SKA:n kahden miehen ylivoimalle – sen aikana syntyi ottelun voittomaali.

– Jos katsoo sitä (Sergei) Plotnikovin äkkikuolemaa, eihän Niemi edes kunnolla osunut siihen. Se on noloa, että tuomarit menevät sellaiseen. Tuollaista filmiä ei ole kiva katsoa, Kohonen huokaisi pelin jälkeen.

Tilanne herätti paljon närää myös pelin aikana. Muun muassa Jukka Jalonen ihmetteli tuomariston ratkaisua kovaan ääneen. Kohonen harmitteli erikoisia jäähyjä, mutta muistutti sen olevan osa leikkiä.

– Pari tilannetta ihmetytti. Mutta peli on peliä. Tuomarit kuuluvat siihen, Kohonen ynnäsi.

Lue myös: Yleisökaaos! Jokereiden huippupelissä erikoinen härdelli – osa katsojista jäi ulos

Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo