Puolustaja Markus Nutivaaran epäonni jatkuu NHL:ssä.

Columbus Blue Jacketsin nuori suomalaispuolustaja kävi keväällä leikkauksessa, josta toipuminen pelikuntoon vei neljä kuukautta. Tämän jälkeen hän haki alkukaudesta vauhtia AHL:stä, kunnes palasi vahvana NHL:ään.

Nutivaara on pelannut tällä kaudella 21 NHL-ottelua, joissa hän on viimeistellyt tehot 1+8. Suomalaispuolustaja on tehnyt jo kaksi tehopistettä enemmän kuin koko viime kaudella.

Tällä hetkellä puolustaja on kuitenkin jälleen loukkaantuneena, eikä hän pelannut sen vuoksi edellisottelussa. Nuoren pelaajan tilanteesta ei ole tippunut vielä toistaiseksi parempaa tietoa, mutta häntä ei nähty myöskään Blue Jacketsin viimeisimmissä harjoituksissa.