Ilja Kovaltshuk haluaa lähteä yhä Etelä-Korean olympialaisiin.

Venäjä sai tiistaina rajun rangaistuksen, kun Kansainvälinen Olympiakomitea kertoi, ettei venäläisurheilijat saa edustaa maataan tulevissa kisoissa. Taustalla on Wadan raju raportti maan lukuisista dopingrikkeistä.

Päätöksen myötä maan puhtaat urheilijat saavat osallistua kisoihin vain neutraalin lipun alla. Kovaltshuk kertoi odottaneensa päätöstä.

– KOK:n päätös oli puhtaasti politiikkaa. Meidän pitää ymmärtää, että tällainen päätös oli odotettavissa, Kovaltshuk kommentoi R-Sportsin mukaan.

Jääkiekon supertähti toivoo, että puhtaat venäläiskiekkoilijat osallistuvat jääkiekkoturnaukseen. Vaikka sitten ilman maatunnuksia.

– Mikäli me kaikki urheilijat osallistumme kisoihin, se yhdistäisi koko maan. Kaikkien ”puhtaiden” urheilijoiden pitää mennä kisoihin. Nämä ovat monelle viimeinen mahdollisuus osallistua olympialaisiin, Kovaltshuk muistuttaa.

Venäjä ei ole sen tarkemmin vielä kommentoinut kovaa rangaistusta. Kovaltshuk uskoo kiekkotähtien saavan päätöksestä vain lisävirtaa.

– Kyse on rakkaudesta maatamme kohtaan. Me emme tarvitse siihen lippua rintaan. Jos pelaamme hyvin ja jumala suo, laulamme voiton jälkeen kansallishymnimme, Kovaltshuk muotoilee.