Maalivahti Juha Metsolalle on tarjolla jopa ainutlaatuinen tilaisuus Leijonissa.

28-vuotias suomalaisvahti pääsee antamaan Leijonien valmennusjohdolle näyttöjä tässä kuussa, kun hänet nimettiin mukaan Moskovan EHT-turnaukseen.

Lähtökohtaisesti Leijonien ykkösvahti tulee olemaan olympialaisissa SKA:n Mikko Koskinen, mutta kakkosmaalivahdin roolista käydään kova taisto. Metsolan lisäksi rooliin on tyrkyllä Jokereiden Karri Rämö, Skellefteå AIK:n Joni Ortio ja Örebro HK:n Eero Kilpeläinen.

Maalivahtien olympiapaikoista ei käydä kuitenkaan tällä erää yhtä kovaa taistelua kuten normaalista, sillä NHL-pelaajat eivät saa osallistua turnaukseen.

– Tämä on iso vuosi meille, sillä meillä on mahdollisuus pelata olympialaisissa. Se on minulle tärkein tavoite. Mielestäni minulla on mahdollisuus, joten minun on tehtävä parhaani ensi viikolla Moskovassa, Metsola kommentoi KHL:n verkkosivuilla.

Suomalaisvahti on pelannut tällä kaudella vahvasti KHL:ssä. 36 ottelun jälkeen miehen torjuntaprosentti on 92,2.