Syksyllä flopannen Montrean Canadiensin purjeisiin on viime viikkoina puhaltanut vahva myötäinen tuuli.

Voittoja ottanut joukkue on jälleen mukana taistelussa pudotuspelipaikoista, maalivahdit ovat olleet rautaa ja ompa Habs saamassa myös kivenkovia palaajia sairastuvalta.

Kun esimerkiksi Jonathan Drouin ja Artturi Lehkonen palaavat kokoonpanoon, Canadiens joutuu päättämään, keiden pelaajien kohtalona on lähteä AHL:ään

Ongelma on positiivinen yllättäneiden yksilöiden ansiosta.

Esimerkiksi liekeissä olevaa Daniel Carria ei pidä Montreal Gazetten mukaan edes miettiä lähetettävän farmiin. Sensaatio on osoittanut, että hän osaa ottaa vastuusta hyökkäyspelissä. Ainoastaan kolmessa pelissä on nimittäin syntynyt peräti viisi pinnaa (1+4).

Sivusto kirjoittaa, että Carrin positiivista vaikutusta on kaikkinensa mahdotonta sivuuttaa.

Helpostikin tulee mieleen, että voisikohan jopa nuorten kultaleijona Lehkosen kohtalona olla AHL? Vauhdin hakeminen farmista ei tosin ehkä tekisi edes pahaa.