Jokerien superlupaus Eeli Tolvanen on joulukuussa melkoisessa otteluruuhkassa. KHL-pelien lisäksi hänelle nimittäin tulee suurella todennäköisyydellä alle 20-vuotiaiden MM-kisapelejä, kun turnaus alkaa tapaninpäivänä.

Helsinkiläiset ovat pelanneet kolme edellistä ottelua siten, että viimeisin ja kolmanneksi edellinen olivat Helsingissä, mutta näiden välinen kamppailu Venäjällä.

Tolvanen myönsikin, että otteluruuhka alkaa tuntumaan jossain, vaikka toisaalta hän mieluummin pelaa kuin pyörittelee peukaloita.

– No, kyllä se vähän rupee ottamaan. Hyvin pitää tehdä kaikki loppulämmöt. Lätkää on hauska pelata – mieluummin pelaan kuin odottelen, kovia pisteitä KHL:ssä takonut suomalaislupaus myönsi Viasportin torstaina julkaisussa videohaastattelussa.

Alle 20-vuotiaiden MM-kisat eivät vielä ole mitä ilmeisemmin olleet sen suuremmin ajatuksissa. Toisaalta se on ymmärrettävää, sillä Jokereilla on esimerkiksi ennen joulunpyhiä ohjelmassa vielä neljä ottelua.

– Viime viikolla tuli vähän juteltua sinne lähdöstä muttei sen enempää, hyökkääjä sanoi.

Ja kun MM-kisat alkavat, siellä on tarkoitus jatkaa syksyn virettä, eli dominointia?

– No, siitä lähdetään, Tolvanen virnuili sivuston videohaastattelussa.

MM-turnaus alkaa siis tapaninpäivänä Buffalossa. Suomi punnitsee ensimmäisessä kamppailussaan Kanadan.