Kahden ottelun tappioputkessa viilettävän Columbus Blue Jacketsin kausi jatkuu ensi yönä New Jersey Devils -mittelöllä. Päävalmentaja John Tortorella antoi suomalaisittain varsin iloisen uutisen kokoonpanojen suhteen.

Luotsi on nimittäin kertonut NHL.comin mukaan, että hän on puntaroinut Markus Hännikäisen pelaamista joukkueensa nelosketjussa.

Lisäksi sivusto kertoo, että ylävartalovamman takia pari peliä missannut Markus Nutivaara treenasi torstaina ja pelaa seuraavassa ottelussa, jos se on terveyden kannalta mahdollista.

Puolustajan osalta paluun kohdalla riittää siis kysymysmerkkejä.

– En ole varma, kuka tulee ulos, päävalmentaja muotoili sivuston mukaan viitaten sairastuvalla olleisiin pelaajiin.

Pakki Nutivaara on pelannut tällä kaudella taalajäillä 21 ottelua tehoin 1+8, Hännikäisen saldo sen sijaan 12 kamppailussa on 2+2.